torstai, 12. elokuuta 2010

Arvostuksesta



np: Sir Elwoodin hiljaiset värit - Tanssikaa, laulakaa. (hieno, sanomallinen biisi jonka suosittelusta propsit Vehkalle)

Viime aikoina tunnun törmänneen aivan liian usein ficceihin, joiden A/Nssä lukee jotain siitä, kuinka ficci oli hutaistu tai kuinka kirjoittaja ei pidä siitä itse. Minä en ymmärrä. En vain tajua. Toiset tekstini ovat parempia kuin toiset, mutta jos rehellisesti pidän jotain tekstiä huonona tai inhoan sitä, en minä sitä julkaise. Sillä tuollainen jos mikä tappaa innostuksen. Kiinnostuksen. Miksi hemmetissä minä tuhlaisin aikaani johonkin, jota edes kirjoittaja ei pidä lukemisen arvoisena? En hemmetissä.

Minä pidän teksteistäni. Toisista enemmän, toisista vähemmän, mutta yhtäkään luomisprosessia en olisi jättänyt tekemättä näin jälkeenpäin. Ei puhettakaan. Jokainen on opettanut minulle jotain. Ja se ei ole antoisaa, ei läheskään joka kerta, kun revit hiuksia ja kaikki takkuilee. Mutta yli on päästy. Aina. Ja minä tosiaan toivon että jokainen kirjoittaja osaa arvostaa itseään ja työtään ja kaikkia niitä kulutettuja näppiksiä. Pitäkää itsestänne <3

Olemassaolosta ja tuesta haluan kiittää ihmisiä joita arvostan suunnattomasti, eli rakkaat Jumalaiseni, kiitos <3. Tiedätte miksi.

- Gua

1 puheenvuoroa:

  1. Jokaisella voi olla vaikka minkälainen syy sille, kun julkaisee omasta mielestään huonoja tekstejä. Ei sitä ikinä tiedä.
    Itsekin olen julkaissut yhden pätkän, josta en oikeastaan pidä. (En ainakaan pitänyt silloin, kun viimeksi sen luin.) Niin kumma tai lapsellinen selitys kuin se onkin, laitoin sen esille ihan siitä syystä, että olisi näkösällä näyte, minkälaista on huono teksti minulta. Ja jotain, mille voi nauraa.
    Voi tosin olla, että vuoden päästä tykkäänkin siitä tarinasta. Niin on käynyt ennenkin. (Siis, että inhoan jotakin kirjoitustani aluksi oikein sydämen pohjasta, mutta luettuani sen myöhemmin, se onkin ollut sitten ihan kelpo pätkä.)
    Useimmiten kyllä tykkään itse tuotoksistani.

    Jotkut tosin voivat olla niin perfektionisteja, että eivät mielestään ole saaneet sen tasoista tekstiä aikaan kuin olisivat halunneet, eivätkä siksi pidä kirjoituksistaan. (Vaikka oikeasti ne tekstit olisivat laadukkaita.)
    Mutta sellainen, että haukkuu aivan lyttyyn jokaisen kirjoituksensa, menee mielestäni yli.

    Ehehe, anteeksi, oli aivan pakko tuoda vähän omiakin mietteitä tähän asiaan :'D

    VastaaPoista

Jätä jälkesi.